Kompostointi

Kompostoimalla ravinteet hyötykäyttöön

Kom­pos­toin­ti on luon­non­mu­kai­nen tapa palaut­taa elo­pe­räi­nen, maa­tu­va jäte takai­sin luon­non kier­to­kul­kuun. Kun bio­jä­te kom­pos­toi­daan, vapau­tuu pää­asias­sa hii­li­diok­si­dia, läm­pöä ja vesi­höy­ryä. Kom­pos­toin­ti­pro­ses­sin lop­pu­tuot­tee­na syn­tyy ravin­tei­kas­ta kom­pos­ti­mul­taa, jota voi­daan hyö­dyn­tää omas­sa puu­tar­has­sa ja maan­pa­ran­nusai­nei­den osto­tar­ve pienenee.

Keit­tiön bio­jä­te on erin­omais­ta kom­pos­toi­ta­vaa, sil­lä se on moni­puo­lis­ta ravin­toa kom­pos­tis­sa hajot­ta­ji­na toi­mi­vil­le luon­non pie­ne­liöil­le. Keit­tiös­tä kom­pos­tiin kel­paa­vat ruo­an­täh­teet, pilaan­tu­neet elin­tar­vik­keet, vihan­nes­ten ja hedel­mien kuo­ret sekä pie­net mää­rät pehmopaperia. 

Hyvä kom­pos­ti ei syn­ny vahin­gos­sa. Hajot­ta­jae­liöil­lä on kom­pos­tin olo­suh­tei­den osal­ta tar­kat vaa­ti­muk­set. Tehok­kaan kom­pos­toi­tu­mi­sen perus­vaa­ti­muk­set ovat hapen ja ravin­tei­den riit­tä­vä saan­ti sekä sopi­va kos­teus ja lämpö.

Happi

Hap­pi erot­taa toi­sis­taan kom­pos­tin ja tunkion:

• Tun­kio on tii­vis läjä, joka hapet­to­ma­na mätä­nee ja haisee.
• Kom­pos­ti on ilma­va kasa, joka “palaa”, eikä haise.

Kom­pos­tia hajot­ta­vat pie­ne­liöt tar­vit­se­vat hap­pea hen­gi­tyk­seen­sä. Hapen­saan­nin var­mis­ta­mi­sek­si kom­pos­tin tulee pysyä kuoh­kea­na. Var­mis­ta kuoh­keus käyt­tä­mäl­lä tii­vii­den jät­tei­den seas­sa kar­keam­paa aines­ta, ns. seo­sai­net­ta, ja sekoit­ta­mal­la kom­pos­tia tar­peen mukaan. Kom­pos­tis­ta­si voi hap­pi lop­pua myös jos se kas­tuu lii­an märäk­si. Mitä tii­viim­pi kom­pos­ti on, sitä hel­pom­min se vet­tyy ilmat­to­mak­si ja muut­tuu tunkioksi.

Kosteus

Kom­pos­tin pie­ne­liöt ovat pää­asias­sa uima­rei­ta, jot­ka pys­ty­vät elä­mään vain vedes­sä. Tämän takia kui­vuus on kom­pos­tin pahin vihol­li­nen. Huo­nos­ti toi­mi­va kom­pos­ti on useim­mi­ten lii­an kui­va. Kui­vuus saat­taa joh­tua niu­kas­ta kas­te­le­mi­ses­ta tai kom­pos­tin lii­an har­vas­ta raken­tees­ta. Esi­mer­kik­si koko­nai­set oksat tai kuk­kien var­ret jät­tä­vät kom­pos­tin lii­an löy­häk­si, jol­loin se kui­vuu hel­pos­ti. Vaik­ka kom­pos­tin tulee olla kuoh­kea, se ei saa olla harva.

Kom­pos­tin kos­teu­den tes­taa­mi­seen on ole­mas­sa hyvä nyrk­ki­sään­tö: puris­taes­sa­si kom­pos­tia nyr­kis­sä, tulee sii­tä irro­ta muu­ta­ma pisa­ra vet­tä. Jos vet­tä valuu vir­ta­naan sor­mien lomas­ta, on kom­pos­ti lii­an märkä.

Ravinteet ja energia

Kom­pos­tin pie­ne­liöt käyt­tä­vät omien elin­toi­min­to­jen­sa yllä­pi­tä­mi­seen elo­pe­räis­ten jät­tei­den ener­gi­aa. Pie­ne­liöt tar­vit­se­vat hii­liyh­dis­tei­tä ener­gian­sa tuot­ta­mi­seen ja typ­peä solu­jen­sa raken­nusai­neek­si. Ne käyt­tä­vät mui­ta­kin ravin­toai­nei­ta, mut­ta hii­len ja typen suh­de on elin­tär­keä onnis­tu­neel­le kompostoinnille.

Hiil­tä on run­saas­ti kai­kes­sa elo­pe­räi­ses­sä jät­tees­sä. Esim. syk­syn leh­det, puu- ja oksa­ha­ke, olki, tur­ve ja hei­nä ovat hii­li­pi­toi­sia, “köy­hiä” jätteitä.

Typ­pi taas miel­le­tään ylei­ses­ti “voi­mak­si”. Typ­peä on run­saas­ti vih­reis­sä kas­vi­no­sis­sa kuten ruo­hon­leik­kuu- ja kit­ken­tä­jät­teis­sä sekä talous­jät­teis­sä, lan­nas­sa ja virt­sas­sa. Sen sijaan kuol­lees­sa kas­viai­nek­ses­sa, jos­ta leh­ti­vih­reä on kadon­nut, on niu­kas­ti typ­peä. Teol­li­ses­ti jalos­tet­tu­ja typ­pi­val­mis­tei­ta ovat mm. Bio­lan Kom­pos­ti­he­rä­te ja Bio­lan Luon­non­lan­noi­te.

Kom­pos­tis­sa on har­voin puu­tet­ta hii­les­tä. Sen­si­jaan typ­peä on usein lii­an vähän eri­tyi­ses­ti puu­tar­ha­kom­pos­tis­sa. Typen puu­te hidas­taa pie­ne­liöi­den lisään­ty­mis­tä. Täl­löin kom­pos­ti ei läm­pe­ne, sen lahoa­mi­nen hidas­tuu ja lop­pu­tuo­te on niuk­ka­ra­vin­teis­ta eli “lai­haa” maan­pa­ran­nusai­net­ta.
Mikä­li kom­pos­tis­sa on lii­kaa typ­peä, kom­pos­ti “palaa” kuu­ma­na, mut­ta hai­see ammo­nia­kil­le. Tämä joh­tuu sii­tä, että pie­ne­liöt tuh­laa­vat lii­al­li­sen typen, joka haih­tuu ammo­niak­ki­na ilma­ke­hää kuor­mit­ta­maan.
Oikean ravin­ne­suh­teen aikaan­saa­mi­sek­si on vai­kea antaa yleis­pä­te­vää neu­voa, kos­ka kom­pos­toi­ta­vat jät­teet ovat kovin eri­lai­sia. Puu­tar­ha­kom­pos­tis­sa on yleen­sä puu­te types­tä. Talous­jä­te­kom­pos­tis­sa taas saat­taa olla lii­kaa typ­peä. Eri­tyi­ses­ti talo­yh­tiöi­den suu­ret kom­pos­to­rit tuok­sah­ta­vat usein ammo­nia­kil­le, mikä­li hii­li­pi­tois­ta seo­sai­net­ta käy­te­tään lii­an vähän. Puu­tar­ha- ja talous­jät­teet täy­den­tä­vät toi­si­aan kom­pos­tis­sa, joten paras kom­pos­ti saa­daan sekoit­ta­mal­la eri­lai­sia jät­tei­tä keskenään.

Lämpö

Kom­pos­tin pie­ne­liöt tuot­ta­vat läm­pöä. Suo­men olo­suh­teis­sa läm­pöä kui­ten­kin haih­tuu kom­pos­tis­ta lii­kaa, mikä hidas­taa kompostoitumista. 

Isos­sa kasa­kom­pos­tis­sa kasan ulom­mai­nen ker­ros toi­mii eris­tee­nä ja sisä­osa kom­pos­toi­tuu. Riit­tä­vän läm­mön­tuo­ton var­mis­ta­mi­sek­si eris­tä­mät­tö­män kom­pos­tin on olta­va vähin­tään yhden kuu­tio­met­rin kokoi­nen.
Pie­nem­mät kom­pos­tit tar­vit­se­vat ylleen ulko­puo­li­sen läm­pö­eris­teen. Nyrk­ki­sään­tö­nä on, että mitä pie­nem­pi kom­pos­ti, sitä pak­sum­pi tulee olla eris­teen. Suo­men olois­sa eris­teen tuli­si olla vähin­tään 5 cm:n paksuinen